10 kuukautta vierähtänyt siitä, että Anselmi kotiutui. Melkein vuosi. Ja saman verran on viimeisestä postauksesta. Anteeksi siitä. Muutama jo ehtinyt kysellä peräänkin. Noh, täällä ollaan taas ja pyrin kirjoittelemaan kuukausittain jotain!

Mitä meidän vajaaseen vuoteen on mahtunut? No tuota.. Kysyttäiskö mieluummin, mitä ei ois mahtunut? :D Kun tässä alan miettiä kulunutta aikaa viime postauksesta, mulla nousee hymy kasvoille. Naurahdin jopa ääneen. Se on ollut melkoinen, niin hyvällä että pahalla. On ollut muutama muutto, eroahdistusta, sairastelua, treenaamista, rutkasti epätoivoisilta tuntuvia tilanteita, luovuttamista, säätämistä ja vääntämistä.. Sitten ollaan ryhdistäydytty, noustu ja onnistuttu ja siitä on taas seurannut iloa ja puhtia jaksaa eteenpäin. Eroahdistuksesta puhelen toisessa postauksessa, jossa perehdyn aiheeseen tarkemmin.

Mitä meille sitten kuuluu? Oikein hyvää kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Anselmi on kasvanut hurjasti. Säkä alkaa olla 60-65 cm ja painoa n. 35 kiloa. Sen kanssa on kiva treenata tottistakin nykyään, kun ei tarvitse itse polvillaan kipittää maassa. Luuta ja nahkaa tässä iässä, joten aika aneemisen näköinen tyyppi kerta kaikkiaan. Rambo täytti huhtikuun lopussa neljä vuotta ja käyttäytyy ku mikäkin vanha herra, oman arvonsa tiedostava vanha herra.

Usein kuulee kysymyksen "Miten nuo/ne tulevat toistensa kanssa toimeen?" Saanen antaa teille vastauksen:

Tulee. Ne tulee toimeen erittäin hyvin. Niinku ihmisveljeksillä niin koiraveljeksilläkin joskus tulee kärhämiä, mutta koskaan tilanne ei ole kärjistynyt niin, että vaaratilanne olisi ollut lähellä. Anselmi on hyvin oppinut, miten pienempien kanssa kuuluu toimia. Tästä kunnia täytyy antaa Rambolle, joka hyvin kärkkäästi ilmaisee, koska touhu menee liian pitkälle ja nappaa isompaa huulesta kiinni. Isompi vain jää tyhmänä tollottamaan, että häh ja siirtyy tekemään muuta. Rambo melko varauksella on touhunnut tähän asti Anselmin kanssa, mutta eipä siitä aikaakaan ole, kun pienempi teki aloitteen leikkiin. Tosin, se myös päättyi hyvin nopeasti, koska pienemmällä paloi hihat.

Jospa myös hieman treenailuistamme. Anselmin kanssa tosiaan vieläkin tahkoamme perustottelevaisuutta. Luoksetuloa, sivulle tuloa ja seuraamista. Sivulle tulo on juurtunut päähän, mutta seuraamisen ja luoksen tulon kanssa olen vaihdattanut vaaleat hiukseni kokonaan harmaisiin. Vajaa vuosi ei ole ollut järin ihanteellinen treeniemme kannalta, koska olen itse tai sitten koira on ollut sairaana. Muutto homeasuntoon laukaisi Ansella kroonisen silmätulehduksen sekä räkätaudin. Kennelyskää epäiltiin, mutta koska itse yskää ei ollut, jäi diagnoosi hieman epäselväksi. Mutta, koska kennelyskäepäily, meni yksi kuukausi levätessä. Yrittäessäni silti taistella tottiksen kanssa melkein jopa väkisin, koiran motivaatio ja into lopahti täysin. Treenaamisesta tuli pakkopullaa eikä koira tai ohjaaja hyötynyt treeneistä lainkaan. Tähän lopputulokseen vaikutti moni asia, niin pitkät tauot, ohjaajan hätäisyys ja osaamattomuus kuin huonot rakennuspalikat, jotka ohjaajalle annettiin. Tavoitteellisesta treenauksesta oli muodostunut paikallaan junnausta - liian monia tapoja kokeillen liian lyhyessä ajassa, joka sekoitti sitten ohjaajan että koiran pasmat. Ihmekään, ettei mikään kiinosta eikä innosta.

Nyt päästessämme uuteen asuntoon (maalle, rivitalopäätyyn!!) ja uusille mestoille, tein päätöksen ja aloin treenimme aivan alusta. Leikkiä, luopumista ja kontaktia. Ja etenemme aivan rauhassa.

Meillä ei ole kiire. Vielä, kun itse muistaisin sen enkä alkaisi hötkyillä.