synt. 20.11.2014
Sissi - ensimmäinen koiran kokoinen koirani.
Koira, joka tutustutti minut palveluskoira-rotujen sekä -lajien maailmaan. Hain Sissin ex-mieheni kanssa Nuutajärveltä tammikuussa 2015. Sissin kasvattaja ei kuulunut Kennelliiton kasvattajiin, joten tyttö ei tullut kennelistä eikä tätä oltu rekisteröity. Sissi kuitenkin täytti luonteen, käyttäytymisen ja ulkonäön perusteella kaikki saksanpaimenkoiran kriteerit. Pentutyttö oli säväkkä ja eloa täynnä. Todella nopea oppija ja helppo motivoitava, tarmokas suorittaja. Huiskuhäntineen ja pystykorvineen.
Pentuaika oli meille jännittävää ja varsinkin itselleni täysin uutta ensimmäisen keskikokoisen koiranpennun kanssa. Sissille perheeseen tulo oli hieman rankka, sillä aiemmat koiramme Rambo, Sulo (sekarotuinen sis. saksanpaimenkoiraa) ja Vilma (sekarotuinen sis. saksanpaimenkoiraa ja ainakin malinoisia) eivät välittömästi päässeet yhteisymmärrykseen uuden pennun tulosta. Eniten ongelmia tuotti kahden nartun väliset reviiri- ja johtajuuskiistat. Sissi sai kahteen otteeseen Vilmalta hampaasta silmien alueelle, jotka vaikeuttivat tämän arkea ja tuottivat varmasti stressiä. Näistä kuitenkin selvittiin kunnialla läpi ja Vilmakin loppujen lopuksi hyväksytti Sissin laumaamme.
Pentu ei tuntunut paljon unta tarvitsevan. Yleensähän pennut nukkuvat paljon, tämä ei tuntunut nukkuvan päivässä 4-5 tuntia pidempään. Ylimääräistä energiaa sitten päätimme mennä purkamaan NPKH:lle eli Nokian palveluskoiraharrastajat ry:n majalle, jossa pääsimme tutustumaan kokeneisiin harrastajiin ja näiden palveluskoiriin. Sissin kanssa pääsimme mukavasti mukaan toimintaan kokeilijoina. Saimme mahtavia vinkkejä, jotka mahdollistivat höntsäilymme. Höntsäily tietenkin, koska tyttö ei virallisesti ja paperilla ollut "palveluskoira". Tämä myös rajoitti pääsymme haku- ja jälkiryhmään.
Silti aktiivisesti kotona Sissin kanssa treenasimme pk-tottiksen perusliikkeitä ja -alkeita ja kehityimme mukavasti hallinnassa. Pienen takapakin koimme, kun erinäisten sattumusten kautta erosimme ex-mieheni kanssa. Muutimme Sissin ja Rambon kanssa kolmistaan toisaalle, jonka seurauksena Sissi alkoi kärsiä eroahdistuksesta. Tämä johtui mitä luultavimmin siitä, että isot ja tutut kaverit olivat poissa. Ainoastaan tuo rääpäle, josta ei saanut riittävästi iloa leikkeihin. Itse pyrin tekemään kaikkeni - päivittäin treenaamaan, lenkkeilemään pitkiä lenkkejä, aktivoimaan koiraa sekä käyttämään koiraa uimassa. Mutta ei, mikään ei tuntunut auttavan. Asuntoni alkoi tässä vaiheessa myöskin kärsimään ison koiran tuhoista ja itse henkisesti uuvuin. Oma motivaationi oli tipotiessään. Olin yksin, ilman apuja paikassa, jota hädin tuskin tunsin. Koirallekin tämä välittyi ja ongelmat alkoivat kasautua niskaani. Alkoi esiintyä remmirähinää, jonka kuitenkin selätimme yhteistyöllä.
Kaiken tämän lisäksi sain vielä tietää, että pääsin opiskelemaan ja edessä olisi muutto wannabe-maalta kaupunkiin ja pienempään asuntoon. Tilanne aiheutti minulle suurta tuskaa, sillä tiesin etten enää kykenisi tarjoamaan tälle mahtavalle tytölle riittävän tilavaa ja asianmukaista kotia, jossa tämä ei kokisi ahdistusta. Mahdollista minulle ei olisi ollut ottaa kolmatta Sissin kokoista koiraa tälle kaveriksi. Niimpä tein päätöksen ja aloin etsiä Sissille uutta kotia. Monien ehdokkaiden ja tapaamisten jälkeen Sissille sitten löytyikin täydellinen perhe. Uuteen perheeseen kuului vanhempi uros saksanpaimenkoira, sekä perheen ihmiset olivat erittäin urheilullisia ja lapsettomia. Perhe asui Porvoossa, jonne Sissi sitten muuttikin melkein vuoden ikäisenä.
Ikävä koiraa kohtaan on kova, mutta tiedän valinnan olleen oikea Sissin mielenterveyden kannalta. Hän elää nyt stressitöntä ja onnellista elämää uuden perheensä kanssa, jossa hänet otettiin alusta asti loistavasti vastaan. Ihanaa saada aina silloin tällöin kuulumisia pikku tytöstäni. <3
