In memoriam, Agapios Cordial "Zino". <3

25.12.2008 - 2.8.2016

Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota. 

Ja hetken tie, on kevyt kaksin kulkea. 

 

Zino tuli minulle Sissin lähdön jälkeen, kun Rambolla todettiin masennus johtuen yksinäisyydestä. Löysin Zinon Apulan "Annetaan"-osastolta ja otin välittömästi yhteyttä tämän omistajaan. Zino vaikutti lupaavalta uudelta perheen jäseneltä, jolle olimme valmiit tarjoamaan eläkeläiskodin. Tiedossa oli jo tällöin Zinon terveydentila (sydämessä vaimea sivuääni, hampaat huonossa kunnosa, silmissä kaihia.)

Zino oli lyhytkarvainen chihuahua, väritykseltään soopeli. Zino painoi n. 3 kiloa ja sen säkä oli 21 cm. Iso poika.

Muutto tapahtui ja vieraskoreudesta päästyä alkoikin melkoinen hulina tuolloisessa opiskelija-asunnossani. Rambon masennus oli tipotiessään, koira oli elämänsä kunnossa ja tuntui, että Zinokin nautti koiratoverista. Toisin, kuten Rambo, Zino oli erittäin dominantti yksilö. Haastava, itsepäinen sekä vaativa. Hellyyttävä, läheisyyden hakuinen, mutta samalla korkeutta tavoitteleva. Zinon kanssa perustottelevaisuustaidot saimme opetella uudestaan, kuten myös sosiaalisen kanssa käymisen muiden koirien kanssa. Nopea oppija. Myöhemmin myös tällä ilmeni luottamusongelmia, ahdistuskohtauksia sekä pelkotiloja miehiä sekä häkkejä kohtaan. Saimme treenattua hyvin Zinon kanssa näitä asioita ja pääsimme ainakin jotenkuten pahimman yli. 

Heinäkuun loppu puolella jotain kuitenkin tapahtui. Zinolle ei enää ruoka maistunut, tämä oli apaattinen, ei lainkaan leikkisä kuten normaalisti, väsynyt sekä lopuksi aggressiivinen minua ja Ramboa kohtaan. Matka vei sitten eläinlääkärille, josta saimme vain huonoja uutisia. Sydämen sivuääni oli voimistunut, koiralla vasemmassa polvessa luksaatio, jonka seurauksena koira opetellut kävelemään uudestaan - virheasennossa, tulehduksia hampaissa/ikenissä sekä virtsatulehdus - mahdollisesti levinnyt munuaisiin. 

Tuolloin tein elämäni vaikeimman ja kipeimmän päätöksen. En saattanut pitää tuskissaan tuota niin rakkaaksi meille tullutta herrasmiestä. Oli ötökän aika siirtyä kivuttomille maille.

Lopetuspäivä. Päivä, jota en ollut edes ajatellut kokevani pitkään aikaan. Itkusta ei tullut loppua ja eläinlääkärin viimeiset sanat: "Zino on nyt poissa." riipaisivat syvältä sydämestä. Vaikka tiesin tämän olleen täysin oikea ratkaisu, päätöksen tekeminen ja toteuttaminen sattuvat yhä. Ja tulevat sattumaan kauan. 

Zino, jos joku opetti minulle kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Vaikka yhdessäoloaikamme olikin vain noin puoli vuotta, tuo lyhyt aikamme oli korvaamaton minulle sekä koko perheellemme kuten varmasti myös itse Zinolle.

 

Lepää rauhassa kultapieni. <3