Voihan eroahdistus. No ei vaan juuri se, tietenkin! Lähtö Lentävänniemestä opiskelija-asuntoon Peltolammille toi tullessaan mielenkiintoisia tilanteita. Uusi asunto oli 10 neliötä pienempi edeltävää kerrostalo-asuntoa, mutta sisälsi kaksi reiluhkoa makuuhuonetta. "No ai että, mahtavuutta!" tuumasi Jonna, mutta ois halunnut ottaa sanansa takaisin ekan kuukauden jälkeen.

Suunnittelin tekeväni toisesta makuuhuoneesta koirille oman huoneen, jossa saisivat vapaasti touhuta jäädessään yksin. No, näinhän sitten teinkin. Eihän Anselmi pitänyt ääntäkään yksin jäädessään Lentävänniemessä ja Rambo oli jo vanha konkari. Ensimmäiset yöt tietenkin menivät hieman piippaillessa, kun nukkuivat keskenään huoneessaan. Heti ensimmäisenä päivänä jätin alakerran ilmoitustaululle lapun, jossa selitin muuttaneeni juuri rappuun ja että kanssani muutti kaksi koiraa, joista toinen on vielä pentu. Anselmi oli n. 6 kk tuolloin. Asiallisesti ajattelin jättää lappuun myös yhteystietoni, jos meteli äityy pahaksi ja pyysin asukkaita olemaan yhteydessä edellä mainitussa tilanteessa. Kyselin myös itse aktiivisesti naapureilta, miten päivät ovat menneet, kun heitä rapussa samaan aikaan näin. "Pientä piippausta", "Välillä haukkuu/ulvoo." Okei, ei siis ihan pahasti. Positiivista. Ei hätää.

Sitten meno alkoikin minun poissaollessa mennä huonompaan suuntaan. Sain muutamia heippalappuja alakerran ilmoitustaululle, tekstiviestejä seinänaapurilta, että koirat eivät ole hetkeäkään hiljaa. HÄIRITSEE. Anna koirasi pois, jos et osaa asiaan puuttua. Yritin selittää naapurilleni, että puutun kyllä. Pentu vain tarvitsee aikaa, ollaan ehditty kaksi viikkoa asunnossa asua. Pointtiani ei ymmärretty ja muutoksen piti tapahtua vähintään yhdessä yössä. Otin itse yhteyttä isännöitsijään ja selitin tilanteen, mahdollisten valitusten vuoksi. Minua onneksi ymmärrettiin ja sainkin tsempit siltäkin suunnalta.

Aloin jättää koirille tai oikeastaan Anselmille niiden yksin jäädessä luita, leluja, aktivointileluja, pahvilaatikoita - jopa vanhoja kenkiä. Radio ja telkkari päälle. Tehtiin aamuisin tunnin lenkkejä, jotta ipana väsyisi. Jopa aivojumppaa tottiksella ennen kouluun/töihin lähtöä. Ja ei. Silti naapurit valittivat jatkuvaa huutoa. Ja sitähän oikeasti myös oli.

Alkoi iskeä lievä epätoivo, että mitä ihmettä tässä nyt pitäisi keksiä. Otin käyttööni netistä Digital Dogsitterin, joka osoittautui hetkelliseksi pelastukseksi, mutta kuitenkin vain hetkelliseksi. Ohjelma tallentaa tietokoneelle asunnosta tulevat äänet. Tietokoneen mikrofoni toimii äänen vastaanottajana ja herkkyyttä äänen vastaanottoon pääsee itse säätämään. Oheen on mahdollista äänittää myös oma ääni, joka kuuluu, kun ns. meluraja ylittyy sekä tallentava videokuva. Minun ääneni kuuleminen aluksi rauhoitti Anselmia, mutta homma nopeasti kääntyi niin, että koira piti ääntäni palkkana ja äänteli yhä enemmän. Jätin siis oman ääneni pois ja tallentelin vain asunnossa kantautuvia ääniä.

Päätin sitten ottaa kasvattajaan yhteyttä ja selitin tilanteen. Sain lukuisia hyviä vinkkejä ja ideoita. Ostin Pet Safen sitruunapannan, ei, ei tehonnut. Anselmi haukkui sen tyhjäksi. Hankin Feliwayn feromonihaihduttimen, se syötiin. Aktivointikongista kuului alakerran naapurille liian kova meteli Anselmin tölmiessä sitä pitkin seiniä ja listoja. Sitten kasvattaja käski kokeilla pois ottamista huoneesta. Selkäkarvat nousi välittömästi pystyyn. Mieleen muistui Sissin eroahdistus ja ne kaikki tuhot, jotka se sai asuntoon aikaan. Ajatus uudella sohvalla röhnäävästä kahdesta koirasta, keittiön tyhjentävästä isosta ipanasta ja niistä kaikista tuhoista ei tuntunut kovin hyvältä. Noh, ei siinä muu auttanut, kokeiluun. Ja tadaa. Eipä siihen muuta sitten tarvitukaan. Totally worth it.

(Alla olevassa kuvassa ohjelma puhelimessani jumiutui, ja siksi näyttää jatkaneen kahdeksaan asti.)

Kuitenkaan seinänaapurini ei jättänyt meitä rauhaan. Vieläkin nämä olivat sitä mieltä, että koirani pitäisi sijoittaa maalle, omakotitaloon, jotta niiden olisi hyvä olla. Koirien jäädessä yksin koko asuntoon, käytin tilaisuuden hyväksi ja olin aktiivisesti yhteydessä alakerran naapurini kanssa, jonka asenne oli aivan muuta, mitä seinänaapurini. Sain alakerran naapurilta rehellisiä vastauksia koirien äänistä, jotka tukivat omia tallenteitani. Koirat eivät läheskään pitäneet yhtä suurta ääntä, jos lainkaan, mitä aiemmin. Eräänä iltana sitten päätin ottaa asioikseni kuunnella muutaman päivän äänitteet läpi kohta kohdalta, jolloin kuulinkin mielenkiintoisia ääniä. Kuulin muun muassa seinään/lattiaan koputuksia. Tarkastellessani äänitteitä, huomasin kyseisten kolahdusten toistuvan ja yleensä koputuksia oli edeltänyt kovempi ääninen radiomainos tai Anselmin ja Rambon leikkihaukut. Koputuksia seurasi Rambon vahtihaukku ja Ansen piippaus. Loistavaa, kerta kaikkiaan loistavaa. Ikävikseni en kyennyt ottamaan asiaa puheeksi seinänaapurini kanssa, koska en tiennyt oliko tämä tuottanut koputusäänet. Kunnes sitten koirien kanssa kotona ollessani, alakerran naapurin koira alkoi haukkua JA MEIDÄN olohuoneen seinään koputettiin. Lievästi sanottuna kimpaannuin ja löysin tieni naapurin ovelle, jossa tälle pariskunnan toiselle osapuolelle tein muutaman asian selväksi, kuka häiritsee ja ketä. Eikä koputtelu siihen loppunut. Lisäksi kyseiset naapurit pommittivat minua koiran haukunnasta, vaikka olimme koirien kanssa useiden kymmenien kilometrien päässä todistetusti. Loppujen lopuksi ilmoitin isännöitsijälle kyseisestä toiminnasta ja haistatin naapureilleni pitkät. Jos haluavat häiritä koiria, saavat itse kestää seuraukset.

No miten meillä sitten se yksin jääminen kotona luonnistui?

Mielenkiintoisesti sanoisinko. Tekemisen puute vaivasi selkeästi, koska molemmissa ipanalla oli päässään kankainen kuonokoppa. Tihutyöt kuitenkin vähenivät ajan myötä ja itse kykenin enää vain nauramaan kyseiselle riiviömäisyydelle ja kotona tapahtuneille räjähdyksille.

Nyt uudessa asunnossa - täällä maalla, tosin rivitalossa - yksinjäämisen kanssa alamme taiston uudestaan, mutta nyt sellaisilla rakennuspalikoilla, josta tiedämme selviytyvämme. Että sellainen stoori, hatun nosto, jos jaksoit lukea tänne asti! Taisin hieman innostua. :D