Ollessani nuorempi, noin 5-6-vuotias, perheeseemme kuului kaksi dobermannia. Ensin Pimu, sitten Leevi. Näistä kahdesta kaikki lähti. 

Tuohon aikaan itselläni ei ollut minkäänlaista näkemystä tai tietoa koirista, niiden käyttäytymisestä, tarpeista, vieteistä tai elekielestä. Niiden toilailuista oli kiva kertoa luokkalaisille, niitä oli kiva rapsutella, lässyttää piloille ja temmeltää pihamaalla. Äidin ja koiran kanssa metsä-/sienestyslenkit oli kivoja. That's it. Silti haaveissa on aina ollut omistaa oma dobermanni. 

Hankkiessa ensimmäistä koiraani, havittelin dobermannin piirteitä. Mustaa, lyhyttä, sileää turkkia, teräviä piirteitä, linjakkuutta.. Hankin minidobberin, Rambon (ks. "Rambo - Tähtitaian Komea Kapteeni"). Käytännöllinen, pieni kaupunkikoira. Dobberin näköinen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Huikeeta! 

(Suosittelen sydämeni pohjasta ottamaan rodusta kattavasti selvää eri tahoilta ja vertailemaan eri rotuja oman elämäntilanteen, käyttötarkoituksen sekä omien kiinnostuskohteiden ja mieltymysten mukaan. Itse en tätä taustatyötä tehnyt ja suurena ällistyksenä eteeni pamahti koira, jota ei kiinnostanut motivoitua tekemään yhtään mitään. Koira, joka meni ja teki tasan oman päänsä mukaan, muusta välittämättä. "Kyllä meidän dobermannit.. Ainiin, tää on chihu." Kyllä siinä sormi meni suuhun ja itku meinasi tulla kokemattomalla koiranomistajalla. Yhteinen sävel kuitenkin löydettiin loppu viimein Rambon kanssa ja tämän jälkeen yhteiselo on ollut parhautta - ainakin suurimaksi osaksi! Koiranomistajalle tulee tutuksi kyllä ennemmin tai myöhemmin tilanteet, jotka eivät menekkään ihan/lainkaan niinkuin on suunnitellut.)

Vihdoin ja viimein on tullut se hetki, jota olen odottanut ja johon olen valmistautunut viimeiset 10 vuotta. Oma dobermanni. Aito, puhdas dobermanni. Ei mitään minijuttuja, vaan työkoira, jonka kanssa pääsen harrastamaan ja tulevaisuudessa kisaamaan. 

Anselmi. Nimi iskostui välittömästi luihin ja ytimiin, kun selasin kalenteria läpi. Olemme käyneet mieheni kanssa tutustumassa kasvattajaan ja pentueeseen ja palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen paremmin kuin hyvin. Pennun luovutus on 1.9., joten jännän äärellä elämme. Vielä kun malttaisi odottaa..!

                                                            A-Pentue ©️ Scandic Scandal's