Varoitus, teksti sisältää monesti sanan "ensimmäinen" monessa eri muodossa.

On 4. päivä pennun saapumisesta pieneen reserviimme. Arki on alkanut hyvin, totutellessa uuteen perheenjäseneemme ja toisinpäin, uuden perheenjäsenen totutellessa meihin. Jopa Ukkonen, jolla ei aiemmin ole ollut koiraa, on päässyt ihan kivasti nyt mukaan tähän pentuhommaan. 

Rambo on suhtautunut erittäin hyvin uuteen tulokkaaseen, leikit ovat riehakasta painia ja näin alussa normaalia mahtailua. Pitäähän nyt pomon paikka saada, onhan hän jo Anselmiin verrattuna Herra isolla H:lla. Sen tää kyllä melko varmasti , kunhan tuo poika kasvaa siksi n. 45-kiloiseksi. 

P9055675.jpg

Jospa hieman Anselmista. En vielä ole tehnyt hänestä omaa sivua blogiini, mutta ajan kanssa sitten.

Anselmi tosiaan on varsin virrakas, pieni (vielä hetken..) dobermannin pentu, joka nukkuu yllättävän paljon, mutta josta ei tahdo edes kuvaa saada sen hereillä ollessa. Koira on jo nyt varsin itsenäinen, sekä luonteeltaan kova. (Vihdoinkin on kaksi kovaa vastakkain. Minä ja Anse.) Haasteita tulemme aivan varmasti kohtaamaan yhteisellä matkallamme, mutta odotan niitä kovasti. Pikkumies on erittäin vastaanottavainen ja nopea oppija. 

Mistäkö sitten ollaan aloitettu? Ensimmäisenä aloimme treenailla aitauksessa oloa. Eka kerta sai meidän, sekä varmasti ylä- että alanaapureidemme tärykalvot rikki. Sellanen paniikki. Noh, aina pennelin nukahtaessa se on siirretty aitaukseen omalle nukkumapaikalle ja vähitellen aitauksessa oloa on pidennetty. Raastavinta on kuunnella toisen ulinaa ja pyrkiä totaalisesti olemaan huomioimatta tätä. Kolmantena päivänä kykenimme jo viettämään helposti 3-4 h toisessa huoneessa Anselmin ollessa aitauksessa olohuoneessa. Emmekä saaneet huutoja. Tänään, Anse oli jäänyt reippaasti aitaukseen Ukkosen toimesta ja hiljaisuudessa sain minäkin koulupäiväni jälkeen palata kotiin. Yksinoloa päivälle kertyi ensimmäistä kertaa 7 tuntia. Eikä ainakaan vielä ollut häätölappusta ovessa, joten uskoisin ipanan olleen ainakin suurimmaksi osaksi hiljaa. 

Aitaustreenistä autossa matkustamiseen. Anselmi matkustaa (toistaiseksi) sille sopivan suuressa häkissä takakontissa. Ensimmäinen automatka kasvattajalta kotiin sujui suhteellisen rauhallisesti. Koira matkusti sylissäni ja piippaili ensimmäiset 30 km, jonka jälkeen rauhoittui nukkumaan. Ensimmäinen häkkiautomatka olikin asia aivan erikseen. Taas mamman tärykalvot saivat kokea pennun korkeanC-nuotin. Varmaan tuleva operalaulaja, tai jotain.. Se siitä inhimillistämisestä. Ensimmäistä kertaa tänään illalla kotiin palatessamme ensimmäisistä pentutreeneistämme, koira oli koko matkan hissukseen häkissä. Kyllä koin onnistumisen iloa ja ylpeyttä pennelin hurjan makeesta suorituksesta. Kyllä se vielä tästä! Toki se olikin treeneistä aivan puhki, pikkuinen. 

P9055668.jpg

Aasin siltana meidän ensimmäisiin treeneihimme Eläinavustajalla! Kyseessä kouluttaja Tommi Mäkelän vetämä pentujen alkeiskurssi. Ensimmäisenä harjoitteena pyrimme herättämään pennun saalisviettiä ohjaajan tukemana, johon ipana vastasi erittäin rohkeasti. 

Sitten tehtiin ruokaharjoituksia, joilla tavoitteena oli saada pentu kiinnostumaan kädestä tulevasta ruoasta, joka sitten helpottaa treenaamista siihen asti, kunnes palkkaus voidaan vaihtaa saaliiseen (=patukkaan). Sitten ollaan treenailtu luopumista niin nameilla, että patukallakin. Hyvin on ipana tajunnut ajatuksen. 

Kurssilla treenailtiin myös luoksetuloa. Koira suorittaa hyvin, hieman harhailee, ohjaaja panikoituu, alkaa kimittää ja tekee itsestään pellen. Jep, ei mennyt ihan putkeen. Siis mun osaltani. Mammalla on petrattavaa äänen käytössä. Paljon. Se on jännä, miten pennulle automaattisesti alkaa kimittämään käskyjä. Ärsyttää itseäkin, koska hirvittävän vaikeaa kitkeä pois itsestä jollain tavalla luontainen reaktio. Pitäis vaan muistaa ajatella kuin koira, eikä kuten ihminen. Keep it simple. Treenattavaa on! 

P9055953.jpg